keskiviikko 31. elokuuta 2011

Björkin uusi albumi


Björk on julkaisemassa kahdeksannen albuminsa monen vuoden tauon jälkeen. Biophilia nimistä albumia odotetaan kauppoihin 27.syyskuuta ja ensimmäinen single, Cristalline on jo julkaistu. Biophilia on multimedia formaatti, jossa on mukana Apple ja jonka teknologiset mahdollisuudet ovat musiikin kuuntelua monipuolisemmat. Tyylidekkari on niin taantunut, ettei juurikaan ymmärrä mistä tulevassa julkaisussa on edes kyse, mutta uskon valveutuneiden lukijoideni olevan asioista paremmin perillä. Oikeissa käsissä Björkin uusi teos voi mitä ilmeisimmin olla avartava ja kehittävä projekti, jonka perehtymiseen tarvitaan toki mieltymystä islantilais-artistin omalaatuiseen äänimaailmaan.

Biophiliaa varten Yves Saint Laurentin luova johtaja, Stefano Pilati on suunnitellut Björkille haalarit. Haalareissa on uniformumainen siluetti ja muoto perustuu YSL:n 2009 kevät-kesämalliston kaavaan. Edustaakseensa Biophilian filosofiaa ja estetiikka, Stefano Pilatin on täytynyt tehdä monia materiaali- , kirjailu- ja värikokeiluja asua varten. Koska Björkin teemaan ei kuulu yhtään sen enempää kuin maailmankaikkeus, kristallimuodostelmat ja avaruus, on pukuun kirjailtu kristalleja.

Stefano Pilati on toiminut YSL:n luovana johtajana vuodesta 2004 ja on toteuttanut menestyksekkäästi muotitalon räätälöityä, naisellista tyyliä, jossa on mukana hieman maskuliinisuutta. Yhteistyö Björkin kanssa alkoi molemmin puoleisesta kiinnostuksesta toisen uraa kohtaan, sekä yhteisten tuttavien kautta. Lopullinen puku saatiin aikaiseksi neuvotteluilla sähköpostissa ja puhelimessa, sekä sovituksilla New Yorkissa.

Björk: “I met Stefano through a mutual friend; she was wearing an irresistable jumpsuit and when I contacted him to try to make one out of real raw crystals, he was not only up for the challenge but spent weeks researching that natural element with fierce enthusiasm! My new crystal jumpsuit feels like it has gone through millions of years of development in a hidden cave somewhere…”

kuva ja lähde: Dazed Digital

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti