torstai 4. elokuuta 2011

Kalastajalaukun arvoitus






Shoppailin eilen Hietsun kirpparilla. Se on kesäisin auki arkisin 9-19, lauantaisin 8-16 ja sunnuntaisin 10-16. Kirppis on legendaarinen ja säilynyt eloisana vuosikymmenien ajan. Tyylidekkari on itse ollut torilla myymässä rakkaita roippeitaan jo lapsesta asti, jolloin parhaat voitot käärittiin jättimäisestä säkistä legoja.

Legot ja muut klassikko lelut kuuluvat ryhmään, josta kirpputorien korppikotkat ovat kiinnostuneet. Jos siis olet ensimmäistä kertaa myymässä isolla kirppiksellä, on hyvä ottaa huomioon, että aluksi tulet saamaan asiakkaaksesi nämä vihuliaiset ammattilaiset, jotka tietävät sinua paremmin käytettyjen tavaroiden markkinahinnat ja toivovat voivansa raahata muilta halvalla höynäytetyt aarteet myydäksensä ne tupla hintaan omalla pöydällään. Korppikotkia kiinnostaa erityisesti elektroniikka, kosmetiikka, korut ja esineet.

Hietsussa käy paljon myyjiä, jotka ovat tuoneet tavaroita ulkomailta. Näistä aarteista minäkin olen ammentanut muutamia pysyviksi jääneitä tavaroita. Eilen matkaan tarttui punottu kassi seitsemällä eurolla. Myyjä oli itse hankkinut sen Kiinan antiikkimessuilta, ja se on kopio ikiaikaisesta kalastajien käyttämästä kassista.





Myyjältä kannattaa aina tiedustella esineeseen liittyvää tarinaa, sillä muuten sen alkuperä jää arvoitukseksi!



Aiempia löytöjäni Hietsusta on huovutettu matto kahdella kympillä, jonka joku lentoemäntä on tuonut työmatkaltaan, mutta en kirveelläkään muista enää mistä. Kuviointi on joka tapauksessa hyvin nepalilaistyylinen. Matto on ollut käytössä monta vuotta.


Ja nahkainen hapsulaukku kympillä. Napissa on biisonin kuva, joten ei kai ole mahdotonta, että nahka on biisonista. Tämän laukun tarinaa en kysynyt sitä ostaessani. Laukun ostosta on vuosia, ehkä jopa lähemmäs kymmenen ja olin jo unohtanut sen jonnekin hyllyn pohjalle, kunnes löysin sen äskettäin uudelleen. Heti kun se oli ensimmäistä kertaa käytössä pitkästä aikaa, sitä yritettiin ostaa viidellä kymmenellä eurolla baarin naisten vessassa :) 


  
                                                              
Hietsun kirppiksen myyjäkään ei vaan osannut kertoa, mitä tarkalleen ottaen kalastajat ovat punotuissa laukuissansa kuljettaneet. Tyylidekkari veikkaa, että kaloja, mutta jatkaa arvoituksen selvittämistä tuonnempana. Myöhemmin tulette näkemään laukun asukokonaisuuden kanssa ja se tulee olemaan käytössä heti huomenna kesän kuumimmissa taidenäyttelyn avajaisissa: Make Your Mark Gallery, Suvilahti! C U there <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti