keskiviikko 8. toukokuuta 2013

perjantai 4. toukokuuta 2012

Enemmän funkista Reino!

Helsingin kaupunginmuseon päärakennuksessa Sofiankatu 4:ssä on esillä näyttely nimeltä "Enemmän funkista, Reino!". Näyttelyssä esitellään Helsingissä 1930-60-luvuilla kuvattujen elokuvien visuaalista maailmaa ja luvassa on kaikkea elokuvien puvustuksesta ja designista kuvitteellisiin koteihin ja valokuviin vanhasta Helsingistä. 

Näyttelyssä onkin hauska viettää aikaa yrittäen tunnistaa mistä päin Helsinkiä valokuvat on otettu. Paljon elokuvia on kuvattu Töölössä, joka on noina vuosikymmeninä ollut trendikäs kaupunginosa ja jonne asettuikin paljon näyttelijöitä asumaan. 

Vanhat iltapuvut näyttävät edelleen ihmeellisen moderneilta ja kauniilta ja selviääpä näyttelyssä, että vanhoissa Suomi filmeissä on käytetty puvustuksena myös muun muassa Balmainin muotitalon luomuksia.  



Nämä iltapuvut on suunniteltu suomalaisiin elokuviin.
  
Funkistyyliset huonekalut.

Paperinukkeja vanhan ajan filmitähdistä.
Maskeeraajan eli naamioitsijan työpakki.

 

Näyttely jatkuu koko vuoden aina 13.1. 2013 asti!

.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Ruusuja kirpputorilta

Vinkki leikkokukkien ystäville. Vallilan makasiinien kirpputorilta, Valtterilta saa joka viikonloppu leikkokukkia pilkkahintaan. Jos haluaa kauniita ja tuoreita, täytyy olla liikkeellä ennen puoltapäivää. Myöhemmin iltapäivällä hinnat laskevat ja jäljellä on enää kakkosluokan kukkia todella pienellä korvaksella. Myös ruukkukasveja, kuten orkideoja tarjolla. Valtteri auki kaikkina pääsiäispyhinä, perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina, joten kannattaa hakea vaikka muutama kimppu ruusuja a 3€ kimppu viemiseksi päivällispöytään!



tiistai 6. maaliskuuta 2012

Marni

H&M:n yhteistyömallistoista on muodostunut vuosien varrella aivan oma instituutionsa ja designtalojen astelu halpaketjun myymälöihin jatkuu yhä kiihtyvällä tahdilla. Vaikka en aina mene edes liikkeeseen asti katsomaan tuotteita saatika, että ostaisin jotain, on markkinashowta hauska seurata ja tieto uudesta suunnittelijasta on aina yhtä kiinnostavaa.

Tällä viikolla vuorossa on siis Marni.

Marni on vuonna 1994 perustettu italialainen vaatemerkki. Merkin perustaja Consuelo Castinglioni nimesi merkin sisarensa mukaan ja toimii Marnin pääsuunnittelijana.

Marni merkki syntyi, kun Consuelo ryhtyi suunnittelemaan naisten turkkeja, sillä hänen aviomiehensä perheellä oli turkisyritys. Pian mukaan tulivat myös muut naisten vaatteet, kun turkisasiakkaat tarvitsivat jotain myös turkkinsa alle. Marnin naisten vaatteita on luonnehdittu sanoilla "funky", "quirky", "naisellinen", "boheemi". Printit, colorblocking ja vintagetyyli ovat olleet osa Marni-tyyliä alusta asti. Vuodesta 2007 lähtien muotitalo on valmistanut vaatteita myös miehille.

Marni on edelleen perheyritys, jossa työskentelevät Consuelon lisäksi tämän aviomies ja tytär.




Consuelo Castiglionin kerrotaan olevan ujo älykkö, joka antaa harvoin haastatteluja. Torstaina 8.3. H&M liikkeisiin tulevan yhteistyömalliston ansiosta Consuelosta on nyt voinut lukea muotilehdistä. Niissä on kirjoitettu, että Consuelo Castiglioni rakastaa suunnittelussaan materiaalien yhdistelemistä ja hyödyntää jäykän ja kevyen kankaan luomaa kontrastia. Hän ihailee Commes des Garconsin suunnittelijaa Rei Kawakuboa, jonka näkee radikaalina ja mielikuvituksekkaana ja pelkää eniten omissa töissään kaavoihin kangistumista.

Hän on utelias luonne, mistä ammentaa inspiraationsa ja hänen äitinsä kauniit vaatteet saivat hänet ensi kertaa kiinnostumaan muodista. Consuelo toivoo, että naiset, jotka pukeutuvat Marniin tuntevat itsensä itsevarmaksi ja luonnolliseksi.

Olisin valinnut mainoskuvien perusteella H&M:n mallistosta parit housut, mutta koska ne eivät tällä hetkellä mahdu jalkaan, valintani ovat asusteet. Tässä Tyylidekkarin Marni valinnat:




Ja jos legginsit venyisivät sen verran, niin ehkä myös nämä:


sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Berliinin ostokset

En juurikaan keskittynyt shoppailuun Berliinin matkallani. Yhden kaupungilla pörräys päivän ja yhden messupäivän jälkeen halusin kaikesta kaupallisesta totaalisen breikin ja vietin puolivuorokautta museoissa lorvien. Toisaalta museoiden kaupoista tekee usein ihania löytöjä. Tällä kertaa ostin egyptologian museosta kirjanmerkin ja pakolliset jääkaappimagneetit, joita kerätään ympäri maailmaa jääkaapin oveen. Yksi sääntö jääkaappimagneetin ostoon on valita magneetti sen mukaan, mistä museon teoksesta piti eniten. Sitä kautta oppii nimeämään taidehistorian lempiteoksiaan.

Berliinin Altes Museumista ostin soittorasian, joka soittaa Schubertin Ave Mariaa. Soitan sitä vatsaani vasten, jotta vauva kuulisi sen ja muistaisi melodian ehkä synnyttyäänkin.

Ostoksia kuvina:

Bread&Butter messuilla myytiin taidekirjoja pilkkahintaan. Tämä graffititaiteen kirja lähti tuliaisiksi kotiin.



Kirjanmerkki ja Ave Mariaa soittava rasia
Tossut, korvikset ja laukku New Yorkerista.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Berliini


Vietin vähän aikaa sitten Berliinin Bread & Butter muotimessuilla päivän katsellen syksyn ja talven 2012-2013 muotia.Tammikuinen Berliini oli täysin lumeton ja leuto. Helsinkiin lumi satoi juuri poissaollessani ja kotiin paluu oli kuin varhaisesta keväästä sydän talveen.

Sony Center Potsdamerplatzilla on kuin Blade Runnerista.





Messuilla oli yksi toisensa jälkeen innovatiivisempia esillepanijoita. Puma esitteli tulevaa mallistoaan seinään rakennettujen koppien sisällä tanssivien mallien päällä, Hilfiger Denim luistelijoilla, joita varten oli tehty kokonainen tekojää.


Neon värit tulevat selvästi jatkamaan pinnalla vielä pitkään. Vuoteen 2014 asti ulottuvissa trendiennusteissa pastelliväriin oli lisätty saman värin neonsävy aksenttiväriksi, joka näytti todella raikkaalta.


Neon värejä Ichiltä.

Miu Miun viime syksynä aloittama glitteribuumi pikkukengissä ja buutseissa jatkuu tänäkin vuonna. Ihmemaa Ozin taikakenkiä muistuttavia jalkineita näkyi monella valmistajalla niin miehille kuin naisillekin.

Supertrashin glitterikengät.










Muita otoksia asioista, jotka kiinnostivat: 

Kenny Randomin kustomoimat matkalaukut olivat nerokkaat ja tyylikkäät. Et tarvitse muuta kuin kultaisen maalitussin tuunataksesi oman uniikin laukun. Muihin laukkuihin oli käytetty myös spaymaalia.

The O Bagit olivat ihania.

Tempelhofin lentokenttä oli vaikuttava messutilana.

Neliöitä oli 75 000m2.

Olin valinnut matkaan simppelit mustat vaatteet, joihin vain vaihtelin huulipunan väriä ja asusteita. Tässä asuun yhdistetty irtokaulus.
















Illalla syötiin meksikolaisessa Frida Kahlo ravintolassa Prenzlauer Bergissa. Rentoa ja tunnelmallista ilmapiiriä lisäsi kiertävien trubaduurien soittama jazz musiikki.

Kasviksilla täytetty uuniperuna 6,5€.
Mangojäätelo 4€.


tiistai 17. tammikuuta 2012

Bread & Butter

Huomen aamulla hyppään koneeseen suuntana Berliini. Berliinissä on tällä viikolla meneillään muotiviikot ja kaupungissa on paljon aiheeseen liittyvää ohjelmaa. Aikaa ei ole paljon, joten en tiedä mihin kaikkialle ehdin, mutta yksi varma kohde on ainakin Bread&Butter-muotimessut.

Bread&Butter messut järjestettiin ensi kerran vuonna 2001 ja siitä on kehittynyt Euroopan tärkein urbaaniin katumuotiin keskittyvä tapahtuma. Kesästä 2010 lähtien tilaisuus on järjestetty Berliinin vastikään suljetulla Tempelhofin lentokentällä, joka on kerännyt yli 100 000 messuvierasta per tapahtuma. Bread&Butter järjestetään kahdesti vuodessa.

Ennen lentokentän sulkemista vuonna 2008, Tempelhof oli yksi maailman kolmesta ennen toista maailmasotaa rakennetuista edelleen toimivista kentistä.


Yllä olevat kuvat ovat viime vuoden messuilta. Ensi viikolla raportti miltä näyttää Berliini ja messut vuonna 2012 ja katsaus ensi syys/talvi-muotiin 2012-2013.