sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Aurinkoa ja joulun odotusta


Sunnuntai valkeni kylmänä ja aurinkoisena ja Tyylidekkari lähti kävelemään kaupungille ruudullisessa villakangastakissaan. Takki on toissa kesän muutaman kympin löytö Tukholman lempiliikkeestäni, Beyond Retrosta. Takin hihat on hieman vajaa mittaiset, siinä on voimakkaat olkatoppaukset ja pyöreä pääntie ilman kauluksia.

Senaatintoria lähestyessäni korviini kantautui kiihkeitä huutoja, joista päättelin paikalla olevan jokin uskonnollinen mielenosoitus, jossa kansaa yritetään kiihottaa mukaan aatteeseen. Paikalle saapuessani totesin kyseessä olevan kuitenkin paraatiin valmistautuva tonttukulkue, jonka vetohahmo - iso muumipeikko - huuteli hurraa huutoja mikrofoniin. Tontut tanssivat suurkirkon edustalla ja torin monta metriä korkeaan kuuseen kiinnitettiin latvatähteä nosturilla.



Matkan jatkuessa Aleksanterinkatua pitkin Stockmannin suuntaan, tie alkoi ruuhkautua pikkukansasta ja lastenvaunuista, jotka suuntasivat määrätietoisesti kohti tonttuja. Stockmannin kohdalla ruuhka paheni, sillä jouluikkuna oli avattu ja sen eteen oli jo muodostunut innokas ja kuuliainen jono, jossa odotettiin kiltisti omaa vuoroa nousta ikkunan eteen rakennetulle korokkeelle katsomaan tämän vuoden liikkuvia pehmoleluja.


Myöhemmin illalla Aleksille sytytettiin perinteiset jouluvalot, jotka tänä vuonna olivat ensimmäistä kertaa ledivaloja. Niiden avulla energiaa säästetään 80% entisestä. Valojen sytyttämistä Tyylidekkari ei jäänyt odottamaan, sillä ensimmäinen pieni pakkaspäivä sai nenän punoittamaan ja oli aika siirtyä kuppilaan juomaan kuumaa glögiä.

1 kommentti: