maanantai 3. lokakuuta 2011

Guillaume Henry




Muotiviikoilta nousee jälleen esiin muutama uusi nuori suunnittelija lupaus, joista yksi on Guilllaume Henry. Henry on palkattu ranskalaisen Carven-tuotemerkin luovaksi johtajaksi vuonna 2009 ja on nopeasti tuonut unohtuneelle merkille uuden särmikkään ilmeen ja nostanut sen kuluttajien tietoisuuteen.

Madame Carmen de Tommaso perusti Carvenin vuonna 1945, jolloin se oli Champs-Élyséellä toimiva ateljee. Asiakkaat olivat kuninkaallisia ja filmitähtiä. Carvenin suosio kuitenkin hiipui pikkuhiljaa, ja merkille haluttiin uusi johtaja saattamaan se paluuseen muodin maailmaan. Niinpä Henryyn otettiin yhteyttä kysyen, mitä mieltä hän oli merkistä, ja Henry vastasi, että Carvenin pitäisi alkaa suunnitella vaatteita oikeille naisille.

Carvenin mallisto onkin siis ready-to-wear-mallisto, jonka hinnat eivät vieläpä ole aivan tähtitieteellisiä. Henryn luoma Carven on hienostunut, nuorekas, elegantti ja särmikäs. Vaatteista on innostunut muun muassa Alexa Chung.

Muotimaailma on haltioissaan innostuneesta ja luovasta suunnittelijasta, jota on nimitetty jopa nuoreksi Yves Saint Laurentiksi. Guillaume Henryllä on raikas asenne muotiin ja hän haluaa työskennellä asiakkaidensa kanssa, luoden käytettäväksi tehtyjä vaatteita, ei vain muotiluomuksia. 

Ehkä Henry edustaa uuden sukupolven suunnittelijaa, joka ei enää usko Haute Coutureen joutuessaan aloittamaan uransa taloudellisesti epävarmoina aikoina. Ainakin hänen asenteensa kantaa hedelmää, sillä Carven-merkki yli kaksinkertaisti jälleenmyyjiensä määrän heti ensimmäisen sesongin jälkeen, jonka Guillaume Henry oli suunnitellut. 

Tässä kuvia Carvenin ensi kevät/kesä-mallistosta Elle UK sivuilta. Merkkiä on saatavilla net-a-porter-verkkokaupasta, josta löytyy ihanan tumman puhuva syksy/talvimallisto.













 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti